tiistai 12. helmikuuta 2013

ACE treenit

Meillä koutseina eilen Vitikaisen Tiia ja Rönkön Sini. Aiheen oli esteiden lukitus ja irtoaminen eli Tiian sanoja lainaten päästiin luukuttamaan :D Tehtiin taas niin kuin edelliselläkin kerralla että vaihettiin ratoja puolessa välissä. Me Kepon kanssa aloitettiin Sinin puolella. Leikitään että rata piirrustuksessa 0 kohdalla menee aita ;)
Sinin luukutus pätkä ( vas.) siis alkoi niin että jätettiin koira 1 taakse 3 hypyn suora jossa itse yritettiin liikkua mahdollisimman vähän. Ihanne oli pysytellä 2. ja 3. esteen välissä. 3. jälkeen koiran piti irrota putkeen ja ylävartalolla "viskattiin" koira 5 yli ja lähdettiin hyppysuora takaisin päin ja taas koiran piti irrota A:n alla olevaan putkeen. Eka palkka laitettiin  4. (putken) ulostulolle. Tässä ei mitään ongelmaa eikä myöskään sitten 5. ylittämisessä mutta kun hyppysuoraa lähdettiin takaisin päin niin Kepoa veti tuo pussin suu ja se menikin sinne sitten pari kertaa :D Ketjutettiin sitten niin että tehtiin hyppysuora takaisinpäin ja palkattiin siihen ja lopulta saatiin sitten koko pätkä onnistumaan hienosti! Kepo sai paljon kehuja siitä että se irtoaa hienosti noin vähän aikaa harrastaneeksi.


Tiian pätkä (oik) taas alkoi niin että jätettiin koira 10. taakse ja mentiin itse 11. luo ja hyppy, hyppy, putkeen jossa koira kuulemma keskimääräisesti viipyy 0,4sek joten tosissaan sai juosta!! Hyppy 13 josta piti kaartaa 14, rengas 15, muuri 16 ja pituus 17 jonne Tiia palkkasi. Kepulle ongelmaksi koitui se kun se tuli niin vauhdilla hypylle 13 se ei meinannut kääntyä 14 ja valui sitten 14 jälkeen renkaan ohi. Itse vielä kun jään helposti ohjaamaan "karuselli" laaserilla eli käsi näyttää koiran liikkeen mukana kun pitäisi olla jo tulossa takaisin päin ennen kuin koira ponnistaa hypylle 13. Myös tuossa "luukutus" suoralla Kepsu jää helposti kattelemaan minua mutta kun älysi jutun juonen niin paineli suoran hyvin :) Loppuun vielä tehtiin niin että jätettiin koira putken päähän (18) ja mentiin lähelle 19. Käskettiin koira putkeen, hyppy, persjättö hyppy  (20) putkeen 21 ja takakiertona 22. Ja siihen sitten lopetettiin. Ensimmäisellä kiekalla ohjasin itse takakierron tosi huonosti ja Kepo hyppäsi esteen väärin päin, mutta vimppa pätkä tehtiin hyvin!

Sini ja Tiia molemmat kehuivat koiraa ja Sini sanoi ettei uskoisi että ollaan harrastettu vasta niin vähän aikaa. Tiia sanoi ettei irtoaminen tule olemaan mikään ongelma ja että mun pitää opetella ennakoiva ohjaus jotta ollaan koiran kanssa tulevaisuudessa samalla viivalla :D Saan kuulemma vähän anteeksi kun rimat nousee mutta pitkälaukkainen koira tulee kyllä olemaan.

Kokonaisuutena kiva treeni. Välillä olisi hyvä muistaa vahvistaa myös irtoamista :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti