tiistai 19. helmikuuta 2013

ACE putkijarru treenit

Aiheena eilisissä treeneissä putkijarru. Rata piirrustus näytti tältä



Koira jätettiin viistoon muurin taakse ja ohjaaja siirtyi niin että juuri ja juuri näki koiran muurin välistä. Hop, putkeen, putkeen ja ennen 3 putkea jarru merkki ja koira piti saada kääntymään 4 takakierto + päällejuoksu sit 5 ja 6 ja mahdollisimman kaukaa taas lähetys putken 7 ja itse täysillä jarruttamaan 9 putken suulle josta koira käänneettiin ihan sylissä +takanaleikkaus ja ohjattiin vaan 11, 12 taas sylliin ja 13 ja 14 vastakäännös ja 15. Aluksi tahkottiin tuon 4 ja 5 esteen kanssa kun itse en osannut antaa koiralle tilaa hypätä ja sen seurauksena koira haki 5 estettä myös takaa. Seuraava ongelma oli etten meinannut ehtiä ajoissa jarruttamaan 9 putkelle ja ja kääntämään 10 mutta myös 13 ennen olin usein myöhässä enkä kerennyt leikata linjaa ennen koiran ponnistamista jolloin Kepo ehti kääntyi oikealle. Kuitenkin pätkissä kun vaan tehtiin alkoi ajoituksetkin löytyä..

Putkijarru harjoitus

Jarruihin lisätty takaakierto

4,5,6 ja 7

9,10 ja11

Tässä pätkässä näkyy hyvin kun olen myöhässä 13 ja koira kääntyy väärään suuntaan

Edelleen lopun ketjuttamista

Tässä vielä "koko rata" kuvaaja ei ihan kerennyt mukaan alusta asti ;) Pari kämmiä mutta kerrankin treeneissä osasin jatkaa vaikka tulikin jotain "kompastuksia"!

Rata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti