Ringin omatoimi treenit varkaudessa. Ajattelin että nyt teen luokkatreenin kun vieraaseen halliin päästään treenaamaan. Noh, mitäs sitten kävikään.. Sain kunnian aloittaa treenit ja sanoin jo kun koiraa lähdin hakemaan että tämä ei tule olemaan hyvä idea kun koira oli joutunut 2h autossa odottamaan. Tässä taas päästään tilanteeseen että pitääpä suunnitella kisapaikat niin että siellä tosissaan pääsee koiran riehuttamaan hyvissa ajoin ennen omaa suoritusta.
Seuraaminen: Ei jestas, painaa, poikittaa, kontakti ei pysy, paikka edessä, vinkuu... No nuo kaikki virheethän oli odotettavissa, mutta kaikista eniten oon pettynyt kontkatiin joka on ollut hyvä nyt viime aikoina. Nyt kuitenkin pudotti vähän väliä.
Istuminen: Kappas, koirani ei osaa enää istua.. Tästä sitten sainkin huutia kun jäin liikettä hinkuttamaan mutta alko vituttaa ihan kauheesti kun koira ei yhtä-äkkiä istukkaan vaikka en ole edes muita jääviä treenannut.. HUOH!
Luoksetulo: Tämä on ollut meidän vahvin liike omissa treeneissä. Ensin nousi maasta. Seisomisessa olisi voinut pysähtyä paremminkin, maahan ei mennyt ennen kuin sanoin uudestaan että maa ja kun kutsuin niin alkoi sitten haukkua minulle.
Ruutu: Merkkasi luoksetulon alku paikkaa. Tämä oli odotettavissa myös. Tuija kävi paikan näyttämässä ja meni ruutuun mutta heti etureunalta alkaa pyöriä oikealle paikalle.
Seuraaminen, istuminen, luoksetulo, ruutu
Paikalla makuu: Tähän olin tyytyväinen. Paula häiriö heitämällä noutokapulaa. Kepo kyllä tarkkaavaisena mutta ei kuitenkaan sen näköinen että olisi ollut lähdössä noutoon.
Paikalla makuu
Hyppynouto: Vire oli ekalla kierroksella sen verran korkealla että päätin tehdä metallilla. Tämä oli muuten ihan hyvä mutta loppu peruasento oli vino.
Nouto: Jätin kapulan koiran eteen ja kävelin toisen päähän hallia. Teki hyvällä vauhdilla loppuun asti. Loppu perusasento tässä parempi kun en katsonut koiraa..
Noudot
Tunnari: Ensin haki väärän. Sitten vähän keskustelttin ja kokeilttin sellaista että pysäytettiin koira kapuloille ja kun keskitty niin annettiin jatkaa. Tähän oli lopulta ihan tyytyväinen.
väärä
oma
Muuten oli kyllä taas sellainen treeni että ois tehny mieli lähtee se ekan osion jälkeen kotiin. Tuntuu etten ikinä voi saada tuota voittajaa kuntoon kun se ottaa niin paljon häiriötä uudessa paikassa. Kotona olin taas sen verran rauhoittunut että tuli vaan hirvee treeni vimma ja oisin halunnut samantien lähtee treenaamaan. Nyt aion joka päivä tehdä joka liikkeestä niitä juttuja jotka on huonoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti