lauantai 8. marraskuuta 2014

Tokoa

Tänään ohjelmassa ruutu, ohjattu ja seuraaminen lisäksi humppailtiin pihassa ja kentällä kaukoja + jääviä.

Ruutu oli hyvä. Meni kyllä Kepoksi yllättävän taakse mutta uskoin sen johtuvan maan kovuudesta. Palkkasin maahamenosta.

Ohjatussa oikein nouto. Halusin kapulat tosi leveälle suuntien vahvistamiseksi koska niin vähän nyt tehty koko liikettä. Ja olipahan vaikeaa. Tarjosi keskikapulaa mutta sain aina pysäytettyä. Ei kyllä nähnyt yhtään sitä reunimmaista ja se oli kyllä penkan puolella mut en ois uskonut että niin hyvin maastoutui. Sari kävi sitten nostamassa kapulan lumelle ja sitten löytyi. Toisossa taas ensin keskelle mistä sittenkrjasin merkin kautta uudestaan ja sit taas löytyi :)

Seuraamisen ollaan nyt haettu asennetta. Mun mielestä paikka parantunut ja nyt kontaktikin parempi kuin esim viikko sitten, MUTTA edelleen vittumaista tarkistelua käännösten jälkeen.

Seuraaminen


Z-asentoihin alan olla jo melkoisen tyytyväinen (siis nopeuteen), kaukoissa tarkoituksellisesti nostanut virettä ja sit tehnyt jotta osaa myös silloin tehdä kunnolla. Luoksarin stopit näkyvällä palkalla ("läpi juoksu palkka"), tunnarissa itseluottamuksen nostatus ja nyt saatiin lainaan vieras metalli jota naksuttelen alkuun sisällä ettei vaan jäädy kieleen kiinni :D





Saatiin nyt lainaan kirja Haamuja tuulessa ja kohta oon tosi viisas miten lähen hakua viemään eteenpäin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti