Tänään pikku tottis humputtelut ratsastuksen jälkeen sorsasalossa.
Kepolle kokeilin peruuttamista niin että raipalla ohjaan sen takapäätä oikeaan suuntaan sillä se tykkää aueta peruutuksen aikana aina ulospäin. Käytettiin takapalkkaa. Toimi aika hyvin, ei tarvinnut kuin hipaista kylkeen niin skarppasi kroppansa kanssa minuun päin!
Jääviä takapalkalla. Myös asennoissa pysymistä, istumiset oli tosi nopeita, seisominen hyvä mutta maahanmeno alkuun kamalaa gaggaa ja kyynärät tuppaa jäämään ylös :( Muutaman hinkutuksen jälkeen tämäkin sitten onnistui mut saa kyllä paljon palkkailla ennen koetta. HUH!
Eteenmenoja tehtiin muutama lelulle.
Pikku-Uppis teki seuraamista ja perusasentoja. Mulla ei ollut ruokaa mukana joten lähdettiin lähestymään asiaa näin lelusta luopumisen kautta. Eli ensin sai purkaa itseään lelun kanssa ja sitten irti ja pa siirtyminen. Jos oli hiljaa -> sai palkan. Tässä ei kyllä saa itse hermostua yhtään. Seuraamisessa sanoin irti ja sivu ja lähdin vaan kävelemään. Ääntä tuli alkuun jonkin verran mut päätin et kävelen vaikka huomiseen asti että hiljenee ja sai siitä palkaksi sitten juosta lelulle. Taaskaan en sitten taistellut eli sai itse purkaa itseään lelun kanssa. Muutamia toistoja ja vapautus aina vasta kun oli hiljaa. Tätä mä ajattelin jatkojalostaa tuonne puruihin, jos meidän mokke nyt vielä sinne huolii.. Oon miettinyt onko järkeä antaa äänen tulla tottikseen purujen myötä kun siellä vaan ei pysty. Ja kuitenkin ipossa pystyttäs ehkä just se ykkönen tekemään.. Haluisin alkuun sellaset treenit että mokke ois vaan palkan pitäjä mut ennen seuraamista ei ois nostettu viettiä ollenkaan. Toki tääkään ei varmasti ikuisuuksiin onnistu mutta edes alkuun .. Jääpi nähtäväksi sitten syyskuussa mennäänkö vai treenataanko sitten muuta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti