lauantai 20. elokuuta 2016

Eiliset tokot

Uppis pääsi eilen tekemään vähän pidempää seuraamiskaaviota. Käännöksissä on vielä treenattavaa ja toki perusasennossa tulee olla keskittyneempi mutta oon niin tyytyväinen kun on vaan hiljaa ja paikka pysyy nyt hyvänä :)

Uppis seuraa 19.8.2016

Tehtiin myös noutoja ja viimeksi ollaan noutokapulaan koskettu ehkä joskus kesäkuussa. En oo aikasemmin tykänny siitä että koira pitää hyvin edessä mutta kun tulee matkaa ja tulee eteen istumaan niin kattelee lintuja ja mehiläisiä. Eilen tehtiin sitten tauon jälkeen ja piti tosi hyvin sekä toi ja istui keskittyneesti!! Kyllä tauot tekee joskus ihmeitä ja ihana nähdä miten tuo koira on kehittänyt päätään :)


Kepo puuhaili ruudun paikkaa ja eteen lähetyksiä. On se eteenlähetys toosii hankala, vähän sellanen herran haltuun liike :D

Sit tehtiin kiertohässäkkää (ilman hyppyjä edelleen) mutta kuitenkin noudoilla. Ohjasin itse ensin samalla tavalla kuin ohjatussa ja koira lähti juoksemaan "ohjatulle" kunnes kääntyi minuun päin et täh :D Toisella kertaa meni paremmin kun käsi liike on pieni!

Tunnarissa taas ekalla väärä :D Hupsista! Tokalla oma. Ehkä pitäs tehdä vähän useammin :P



Tänään käytiin sitten KPSH:n kokeessa häiriökoirana paikallaolossa EVL:ssä kun osallistujia vain kaksi. Tuomari sanoi että koira teki parhaan istumisen mutta Keposta se istuminen olikin sitten niin vakava että vasta toisella käskyllä meni maahan :D Luoksetulo oli vähän hidas mutta ajattelin kokeilla kutsua tästä suoraan sivulle :P Kun näistä projekteista oon nyt niin innostunut niin pitäisiköhän yrittää vaihtaa kaikki luovutukset sivulle :D oishan tässä aikaa pari viikkoa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti