tiistai 23. elokuuta 2016

Tokoa kuopiohallilla

Kepon kanssa otetaan nyt liikkeitä syyniin et tulee tehtyä toistoja ja paukutettua sille kaikki liikkeet läpi vielä ennen koetta. Eiliseen ohjelmaan kuului

Seuraaminen: Teki tosi hyvällä asenteella ja paikka oli hyvä. Johtui varmasti siitä kun mulla oli raippa kädessä jotta voin huomauttaa jos sikailee. Peruutus oli myös hyvä mutta nyt tuppaa kääntymään mun selän taakse joten käännös oikealle on vähän hankala kun törmätään.

Luoksetulo: Vähän testailin oisko kivempi suulliset vai käsimerkit. Päädyin seisomiseen antaa käsimerkin ja maahanmenoon suullisen. (Mullahan on normaalisti molemmissa käsimerkit) Seisomista pitää palkkailla jotta pysyy terävänä ne stopit)

Tunnari: Tehtiin 4 kasaa eri puolille kenttää jotka oli rakennettu valmiiksi. Lähetin koiran vuorotellen eri kasalle etsimään omaa. Siis ihan Super pätevää. Kaikilla kasoilla malttoi haistella hyvin eikä hampsinut vääriä ollenkaan vaikka Kepo usein menee vähän paineeseen jos tehdään useita toistoja ja alkaa yli yrittää! JESH!

Eteenlähetys: Muutaman kerran taas ruudun paikkaa alle. Sitten eteen lähetyksiä ja joka kerralla ihan vinoon :/ Huoh! Tää on kyllä niin vaikeeta. Keps lähtee heti etsimään jtn kohdetta mihin juosta eikä osaa juosta vaan suoraan. Eilen kyllä ekaa kertaa sain korjattua sitä ruudusta pois päin mistä sitten palkkasin vaikka ei kylä ollut rinkulassa. Tähän suunnitelmana tehdä nyt paljon näytöllä eteen lähetyksiä jotta tulis vaan mielikuva painella suoraan eteen.


Uppikselle alokasluokan liikkeet kokeenomaisesti :D

Seuraamisessa vähän levoton pysähdyksissä ja joitain käännöksiä ite käännyin huonosti. Kuitenkin jaksoi koko kaavion ja paikka säilyi tempon muutoksista huolimatta :)

Maahanmenossa annoin vartalo avun mut hyvin maahan. Ennakoi sivulle siirtymistä vaikka ei olla tehty.

Luoksetulossa vinkas sivulle siirtymisessä. Näihin ehkä jtn namia työnnettävä suuhun että oppis mielentilan oikeeks ja jatkossa varmaan harkitsen taka kautta kierrättämisen opettamista.

Kapulan pito. Hyvä :)

No hyppyä ei tehty.

Paikallamakuu: Sivulta maahan treenattava kun minun puoleinen kyynärä meinaa jäädä ylös. Mulla on lelu näissä näkyvissä jotta oppii keskittymään minuun päin. Muuten rauhallinen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti