torstai 25. elokuuta 2016

Keskiviikon tokot

Ihana Anne laittoi viestiä et lähdenkö treenaamaan ja tietysti me mentiin!

Uppis teki perusasentoja TAAS :D Hyvin alkaa jo tarjota mut edelleen kyttää taakse eli palkan suunta vaihdettava nyt eteen ja palkkailinkin edestä. Vähän meinaa ääntä tulla ja testailtiin missä kulmassa ääni tulee eli jos tulee suoraan edestä niin volinaa enemmän kuin suoraan takaa siirryttäessä.

Sitten harjoiteltiin häiriö pa. Eli Anne häiriköi. Maahan käsky oli hankala koska niitä nyt sivulta ollaan treenattu mutta lopulta kesti jo Annen tekemät namihäiriöt hyvin. Mä uskon et näillä saadaan jo keskittymistä pa oloihin enemmän.

Jäävien erottelua pakittamalla. Eli minä peruutan ja jääviä tulee eri järkässä. Kolme ekaa täydellistä eri jäävää sitten alkoi mennä istuminen ja seisominen sekaisin ja hidastua. Koulutusvaihe joten hidastumisesta en ole huolissani ;) Kun ajattelee niin ei aina pysty :P

Paikallamakuu: Oon tullu siihen tulokseen etta vaikka näitä tehty nyt 3 kertaa niin päätin vapauttaa itseenipäin palkalla. Ihan siksi ettei koira ajattele (en ees tiedä ajatteleeko ne miten pitkään oikeesti) vapautan vaikka saisin sen levottomaksi siellä. Kunhan ei ala haistella tai tsiigailla koko ajan ympäristöä ;) Hyvin kesti myös mun takaisin paluu liiikettä vaikkakin olin vapautellut lelulle. Ja hyvö keskittyminen. Myös maahanmenoja tehtiin häiriön alla ja hienosti kuunteli.


Kepolle seuraamista mut niin että seuraamiseen lähtö estetään liinalla. Eka tosi hyvä sit alkoi laskea viretilalta.. Näitä ei siis liikaa toistoina.

Eteen lähetyksi näytölle yli pitkältä matkalta. Hyi, kiertää silti sivusta eikä osu piirrettyyn renkaseen. Lähtee helposti silmillä hakemaan kohdetta mihin mennä (tyhmä kun käytin sitä lelua joskus ja osa jo opittua käyttäytymistä koska aiemmin tässä oli merkki :/ ) Saatiin kuitenkin loppuun hyvä eteneminen ja Anne palkkasi lelulla.

Kapulan palautuksia vinosta. Ei ihan lähteny. Jouduin huomauttelee mistä seuraa kapulan pureminen. Mietittiin oisko vaihtoehto siirtää suoraan sivulle tai ehtiikö sitä ylipäätään viikossa opettaa .. No testailtiin ja ajoissa kun antaa käskyn sivu niin tulee se ja tulee suoraan mutta Kepolla sitten hojosi kynsi ja meidän treenit loppui siihen :( Hitto mikä tuuri -> Seurataan, kynsi on etujalan kannus ja ei reagoinut siihen liikkeessä kuitenkaan, Pitää katsoa miten nyt kestää vai perutaanko kaikki mihin ilmoitettu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti