perjantai 7. kesäkuuta 2013

keskiviikon oman ryhmän agit

KPSH:n agitreeneissä aiheena kontaktiesteet.

Radan alkuosa oli melkoista pikkunkieputtelua ja radassa paljon takakiertoja.

Kepon kanssa aina ihan oma haasteensa löytää sopiva ohjaustapa ja tässäkin radassa huomasi kuinka putket vetää koiraa todella paljon enemmän kuin kontaktiesteet.. En tiedä johtuuko siitä että ollaan tehty aika vähän kontakteja osana rataa vai onko se oikasti niin putkihullu ;)

5. este oli keinu jonka jälkeen jatkettaan suoraan putkeen. Ensin Kepo meinasi jättää kokonaan keinun tekemättä ja ampua putkeen mutta sain korjattua. Keinulla hyvä alastulo+ odotus.

Putkesta takaakierto hyppy ja puomille missä ei myöskään ongelmaa tai en ainakaan tullut sanomista ettei ylösmenoa oisi ottanut.

Tästä jatkettiin A:n alle putkeen ja taas takaakiertohyppy josta A:lle. Ensimmäiset 10 kertaa koira tarjosi putkeen joka siis A:n alla molemmista eripäistä vaikka kuinka yritin sanoa ajoissa OTA. Sitten kun sain Alle niin ylösmeno ihan pyllystä vaikka lappu kontaktipinnassa. Siis vauhdista ei vaan edes yritä osua lapulle vaan kiipeää sinnikkäästi nenä kohti A:n huippua jolloin hipaisee jollain tassulla pikkuisen A:n ylösmenoa! KERPELE! En tiedä miten tätä opettaa mutta Tuijan luokse mennää juhannuksen jälkeen ja jospa siltä löytyisi joku vinkki tähän!

Loppu rata hyvä jos ohjaaja muistaa minne ollaan menossa :D

Palkkasin taas nameilla ja huomaa miten Kepo alka komentaa enemmän vaatien palloa.. Tätäkin treenataan ;)

Erillisenä tein keppejä sivussa ja hienosti meni loppuun vaikka itse juoksin reilusti keppien ohi enkä jäänyt varmistelemaan!

Kummallinen laji tämä agility kun innoissaan vaan odottaa seuraavaa treenikertaa ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti