Outin ja Mervin kanssa suunnistajanpuistolla tokoa ja agia.
Tokossa tein ihan vähän seuraamista alkuun mutta siis ruutu ja ohjattu edelleen super syynäyksessä.. Ja varsinkin vas. haku + ruutu vas. lähetys.
Ruudussa lähti kyllä merkiltä mutta todella epävarman näköisesti unnes bongasi ruudun. Pysätyin itse liian myöhään koska nyt lelua pidetty takalinjalla ja menee sinne oikeasti vauhdilla.Pääasia että löytää sen.
Ohjattu jossa vas. haku. Ei millään, ei sitten millään sinne vasemmalle. Vaihdettiin merkiltä lähetyssuuntakin koska ensin kapula tuli "piiloon" heinikkoon.. Ei, ei silti. Lopulta sitten muta kylläpä on stressi tämän asian suhteen.
Väliin hyppynouto jossa vinoja heittoja ja hyvin haki esteelle.
Toisen kerran ohjattu missä vas. haku. ja nyt meni heti ekalla. Palkka lennosta.
Sitten tehtiin agia missä muutaman hypyn kautta kontakteja. Puomilla ensin jouduin 2 kertaa ärähtämään kun yritti varastaa.. Sitten hyvä! Jospa taas hetkiseks muistuteltu asiasta..
Kepit hyvät ja hyvin loppuun vaikka vedätin reilusti!
Illalla vielä pihassa tokoa. Jäi kaivelemaan se päivällä tapahtunut ohjattu joten pakko vielä oli ottaa suuntia.. Innostuin sitten vähän ja tehtiin myös seuraamista, luoksetuloa, jäävät, tunnari, merkkiä ja ohjattua.
Seuraamisessa ihan perusjuttuja. Naksuttelin ja koira heti keskittyneempi.
Luoksetulo kerron kautta pys. ja maa ja loppu. Kävin palkkaamassa asennot.
Jäävät naksuttelin sekä jäävien jälkeistä seuraamista naksuttelin.
Merkkiä tarjoamisen kautta ja alkoihan se suoristua. Tarjosi myös merkin kaatoa :D
Ohajttua vain suuntia. Vein merkille ja sattumanvaraisesti lähetyksiä molempiin suuntiin. Parani loppua kohden mutta selkeästi olettaa enemmän kuin kuuntelee.
Tunnari oli ihan sika hyvä. Ensin läheltä. Kapuloita 10-12 ympyrässä. Hyvin haisteli.Sitten hetken mielijhteesta n 10m matka ja ihan super!! Vähän puri perusasennossa kapulaa mutta pääasia että haisteli eikä maistellut ja toi oman!! Usko tähän liikkeeseen alkaa palata!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti