sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Jälkeä&Tokoa

Aamuruoka ansaittu jäljeltä. Nurmijälki. Kepon asenne jälkeen on selvästi noussut, sillä kun se näki valjaat ja liinan se alkoi pihistä eteisessä.

Nenä alkoi nuuskuttaa jo jälkeä lähestyessä. Alun namit taisi jäädä syömättä suurimmaksi osaksi ja nyt vauhti oli tasaisempi namittomissa kohdissa. Kerran nousi nenä kokonaan ylös ja koira jäi kuuntelemaan meidän pihasta tulevia ääniä. Jatkoi kuitenkin sitten työskentelyä ilman erillistä käskyä. Työskentely mun mielestä ehkä parasta mitä meillä on ollu. Loppu palkkana oli pallo.




Tokot pondera hallilla. Kepo teki paikalla olot, seuraamista, tunnarin ja metallin.

Istuminen taisi olla ihan ok. Makuussa lonkalleen missä kävin pers karvoista nyhtäsemässä oikeaan asentoon.

Seuraamisessa naksuteltiin nyt sitä asennetta ja se oli ihan ok. Vähän ehkä edisti mutta en siitä ota nyt painetta!

Tunnari oli ekalla ihan jees. Olin typerä kun tein toisen perään koska siinä taas otti heti oman mut kuitenkin sitten jäi varmistelemaan muut. Ei kuitenkaan maton haistelua!

Metallissa ei ongelmia, joten otappa selvää mistä se kokeessa pöllöily johtuu..


Huomenna möllit joten nähdään vähän missä vaiheessa muut liikkeet on!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti