keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Tottista

Suunnistajanpuistolla tottista.

Uppis teki seuraamista, noutoa ja luoksetulon.

Seuraaminen on nyt menny kivasti eteenpäin. Kokeiltiin taas vähän lelulla ja namilla. Namilla keulii, lelulla taas on paremmassa paikassa mutta aavistuksen painuu takaa. Nyt kun meinasi väljetä niin osaa itse korjata jo tiiviimmäksi. Tästä on tullu aika kiva liike ;) namilla oon nyt häivyttänyt kättä käyttämällä sitä vieressä ja koiran tulee silti pitää kontakti. Palkka edelleen kainalon vierestä kuitenkin.

Noudossa pitoa ja pientä liikettä jo eteen tuloa. Palkka kun pitää hyvin. Eteentulossa vähän vedän kapulasta että pitää kunnolla. Eilen olin turhan painostava ja Uppis alkoi piippaamaan loppu treenistä. .

Luoksetulossa eteen istuminen vähän matala mut mun pitää muistaa nostaa lelu korkeammalle. Eihän se enää mikään vauva ole :P


Kepo tyttöili ja teki seuraamista niin että tyyny Mariannella. Nyt alkaa painua ja edistää mutta eiks tässä ollutkin ajatus että koira haluaa hyökätä koko ajan ;) Luoksetulon teki hienosti vaikka luulisin palkan edelleen olevan muualla :D Vähän haukutettiin loppuun ja se ei peruuttanut edes niin paljon kuin normaalisti!  Ihana ja niin onnellinen Keps ♡♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti