maanantai 27. helmikuuta 2017

Perjantaina hölkät ja keppitreenit

Oon alkanut vähän rytmittää noita koirien treenejä ihan sillä että mun mielestä ne on ansainnu myös vapaapäiviä. Aiemmin olisin ajatellut olevani laiska koiranomistaja mutta tänä päivänä en aio potea huonoa omatuntoa siitä.

Kepon vapaapäivä ja käytiin vetäsemässä vajaan neljän kilsan hölkät.


Uppis Tiian yksärillä, missä siis ratkottiin sitä meidän ikuista keppiongelmaa. Alkuun vaan esitettiin meidän tän hetkistä keppiosaamista, mikä siis tarkoitti sitä että jos en pitänyt koirasta kiinni kun asettelin sen kepeille niin hän ampuili minne sattuu :D Kokeiltiin myös ohjureita mutta nekään ei auttanut vaan koira ei osannut sitäkään vähään koko keppejä. Se loikki ohjureiden yli ja tuli ali eikä se löytänyt koko keppejä ohjureiden seasta..

Sitten päätettiin keskittyä alun palkkaukseen ja opettaa sitä koiraa jarruttamaan siihen toka väliin. En pitänyt koirasta kiinni ja Tiia tuli palkan kanssa 3-4 väliin. Näin me tehtiin hypyn kautta vaikka kuinka monta toistoa ja koira aloitti kepit joka kerta oikein. Tähän ei siis tarvittu muuta kun palkkaa siirtää vähän lähemmäksi jotta maltti kestää tulla kepeille oikein. Oon siis varmaan puoli vuotta turhaan pitänyt siitä kiinni ja asetellut oikeaan väliin :P

Pieni toivon pilkahdus että jospa joskus vielä kuitenkin se ne oppii. Nyt jonottamaan paikkaa Tiian ryhmiin jotta saadaan joskus opetettua näitä esteitä eteenpäin :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti