sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ryhmän tokotreenit

Meillä on ollut aika tekemätön viikko jos ei lasketa sisällä kake hömppäilyjä/"seuraamista". Tänään siis oli ihan pakko suunnitella mitä treenaa sillä Christan koulutus lähestyy ja tuntuu ettei oikein olla tehty mitään järkevää.

Tänään siis ruudun paikkaa, ohjattu, jäävät ja tunnari hypyn kautta.

Aloitetiin ruudun paikalla ja taas alkuun jäi melkoisesti kiinni palkkaan sillä kääntyi jo etulinjalta kyselemään. En kuitenkaan hyväksynyt vaan annoin tarjota taakse jonka jälkeen taas uudestaan. Viimeinkin alkoi ymmärtää että sinne pitää mennä kerralla. Halli on kyllä sinä mielessä perseestä kun ei pääse tekemään pitkällä matkalla ja siksi en uskalla siellä tehdä lähetyksiä merkin kautta ollenkaan.

Ohjattu liikkeenä vas. nouto. Hyvä merkki ja nouto. Kehuin nostosta ja tuli taas hyvällä vauhdilla loppuun asti. Palkka siitä.

Z  (istu-seiso-maa.) Hitto että edelleen on asennoissa levottoman oloinen ja helposti istu ja seiso liikuttelee tassuja ARGH! myös seisoiset tarjos istumiseksi ensin ja seuraamisesta en tykänny!Tähän pitää nyt panostaa!

Tunnari hypyn kautta *2 ekalla kerralla taas ajoittain haisteli mattoa "ohi mennen" myös hiukan maisteli väärää koska selkeä paniikki taas iski kun omaa ei meinannut löytyä. Toinen parempi. Ajattelin nyt jonkin aikaa kokeilla tuota hypyn kautta jos saisi siihen paluu vauhtiin laukan..

Paikalla olot molemmat hyvät. Jätin pallo palkan :)

Pitäs varmaan muistaa treenata niitä paikalla olosta sivulle nousuja :O

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti