tiistai 29. lokakuuta 2013

ACEn hämmennystreenit..

Eilen oltiin lähdössä treeneihin kun sitten fb sivulta bongasin Pro Perron sivut. OHO! Mun vakkari koutsit on lähdössä pois ACElta ja menin ihan panikkiin. Treeneissä oli ihan kamalan hämmentynyt olo kun mielessä pyöri vaan että mitähän tuleman pitää ja kuka meitä nyt koutsaa..

Tiian treenit ja mun "toiveesta" aiheena valssi. Kepohan ei valssiin osaa kääntyä. Meillä oli 4 estettä johon oli suunniteltu 4 erilaista harjoitusta molempiin suuntiin eli yhteensä 8 kuviota.

Ensimmäinen treeni meillä meni kouluttaessa koiraa kääntymään/ponnistamaan oikein valssiin. Pari kertaa palkattiin lelulla valssattavan esteen eteen jotta koira alkaa kokoamaan itseään ennen hyppyä. Sen jälkeen ensimmäinen askel samalla asenteella kun että lelu olisi heitetty mutta koira saikin palkan vasta hypyn jälkeen vastakkaisesta kädestä. Kepo alkoi tehdä ihan super hyviä kääntymisiä! JESH!


No jäämme nyt sitten odottamaan tulevaa ja katsomaan mitä tapahtuu. Koirakoululle on tulossa kuulemma jonkin verran uudistuksia. Edelleenkin olo on hieman hämmentynyt mutta eiköhän se tästä taas...

ACEn kisat

Sunnuntaina oli ACEn omat kisat. 3 rataa ja tuomarina Mika Moilanen.

Ensimmäiselta radalta eka LUVA 0 sij.3!

Agirata 0/3.

Hyppyrata 5vp/4.

Agirata HYL.

Ihana 0 ja nyt taas tuntuu että kyllä me joskus edetään tässäkin lajissa! HUH!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tokotreenit kh kentällä

Kuopion alueen VOI/EVL tokottelijat pitävät kimppatreenejä varpsin yms kanssa ja tänään illalla oltiin kuopionhallin kentällä treenaamassa.

Oli rakennettu kaksi kehää ja meidän puoli aloitta liikkeillä Z (s-i-m), ohjattu, seuraaminen ja tunnari.

Zssa käytin taas hämysanoja ekalla ja vikalla pätkällä. Keskellä käsky istu ja taidokkaasti koira jää seisomaan 2x peräkkäin :D Pistetään kentän piiikkiin sillä kaikki koirat ällöivät pohjaa joka oli todella märkä ja sohjoinen.

Ohjatussa oikean nouto. Merkille jäi tosi vinoon ja näitä nyt palkattava enemmän. Tänään aamulla tein pelkkää merkkiä ja palkkasin leikillä mutta ei ihan kantanut vielä tähän treeniin ;) Palautti laukalla mutta jäi vinoon istumaan joten myös tätä treenattava oikealta.

Seuraamisessa alle käännöksiä ja hidasta. Idealla juoksuun lähdössä puuttua pomppuihin jos niitä tulee ja palakta lennosta jos ei tule.. Tulihan niitä. Muutenkin kontakti vähän levotonta alkuun. Nyt olen palkkauksen muuttanut seuraamisessa niin että namin jälkeen leikitään. Saan vähän virettä siihen lisää.

Tunnari tehtiin niin että jono merkin eteen ja oma piilossa merkin takana. Kepo hienosti toi oman purematta! JESH!

Toisessa kehässä hyppynouto, kaukot, luoksetulo ja ruutu.

Hyppynoudossa yllärinä kapulan heiton jälkeen käskin maahan ja sivulle *2. Hyvin kuunteli vaikka selvsti yllärinä tulikin :)

Kaukoissa palkkasin jätön vapauttamalla kesken poispäin kävelyn.

Luoksetulossa palkkasin jätön ja poispäin menossa kääntyilin kehumaan.

Ruudussa ensin ajattelin palkata vaan merkin mutta ruutuun lähetys vas. ja koira aika vinossa taas merkillä oik. Päätin lähettää ruutuun ja vaikeahan se oli. Korjasi hyvin mutta sivu seinästä sisään mistä kyllä palkkasinkin sitten. Näitä vas. lähetys ruutuja pitää varmaan tehdä enemmän vielä!

Ihan hyvä treeni näin palauttavana kisan jälkeen :)


Niin ja me päästään simpekin mukana kokeilemaan hakua vielä tänä syksynä! JIPPII!!


Rin hakuilee vuonna nakki <3

Rin tottistelee vuonna nakki <3


Kahden päivän ACEilut

Itse olen ollut kipeänä la-su yöstä lähtien joten Outi on hoitanut tuon agilityn treenaamisen Kepon kanssa!

Sunnuntaina meillä oli omatoimitreenit ACElla.

Outi&Kepo lämppää

Outi ja Kepo lämppää 2

"Rataa"

Toinen puoli

A

A2

Tuo viimeinen A suoritetaan kuin suoraan oppikirjasta ;) Kepo toimi hyvin myös Outin kanssa ja on hyvä että meillä on varaohjaaja jos joskus sattuu jotain sellaista etten itse pysty kisoissa viemään :)

Maanantain ACE treenit Outi sai ohjata myös. Kepo oli enemmän kierroksilla ja sieltä alkoi puskea samantyyppisiä virheitä kuin mitä meillä, kuten kepit. Mutta hienosti Outi työnsä loppuun hoisi ja minä olen todella tyytyväinen että Kepo pääsi jotain tekemään ennen vlopun kisoja :) Kiitos!


Vähän jos väsyttää ;)




lauantai 19. lokakuuta 2013

Pieksämäen tokokoe

Tänään kokeessa pieksämäellä. Tuomarina Kaisa Poutanen. EVL2 pistein 253.

Tällä kertaa kokeiltiin uutta lähestymistapaa kokeeseen ja viimeistely treenit jätettiin keskiviikolle. Ne ei todellakaan menneet putkeen mutta silti jätettiin ohjaajan viime hetken rauhoittelu treenit vähemmälle. Koirahan osaa halutessaan ja tästä ajatuksesta pidettiin kiinni.

To käytiin pitkällä lenkillä ja purettiin energiaa lumipalloilla ;)

Pe käytiin pitkällä lenkillä + sisällä merkin paikkaa ja yksi tunnari missä kapulta lähekkäin ympyrässä ja ajatuksena vaan saada haistelua tarkemmaksi. Myös muutama oman pito.

Kisapaikalle saavuttiin puoli 2 eli 45min ennen suunniteltua aikataulua ja silti kisapaikalla saavuttaessa meitä alettiin hoputtaa että luokka saadaan aloitettua ;) Eli mystinen pieksämäki onnistui taas olemaan hyvin etuajassa!! Koirat äkkiä pissille ja vähän juoksutettiin ja suoraan tuomarin puhutteluun!

Paikalla istuminen 10. Olin huolissani koiran mielen tilasta mikä ei todellakaan ollut hyvä ja varsinkaan levollinen. Kuitenkin ryhdikkääseen istuma-asentoon jättö onnistui!

Paikalla makaaminen 8,5. Istumisen jälkeen Kepo sai jonkin hyvän hajun josta en meinannut saada sen nenää irti! ARGH! Hyvä maahanmeno. Palasin takaisin niin koira makasi vinossa lonkallaan toinen etujalka käännettynä alle! Siis hyi että inhoon tuota asentoa! Peruasenton nousussa pomppasi voimakkaasti puolittain vinoon eteen. ja samantien kun kehuin vapautti itsensä hajulle! Jestas että kiehui!

Paikalla olojen jälkeen piti käydä nurkan takana kovistelemassa.. Muitten suorituksia katsellesi tuli jo luovuttaja fiilis mutta onneksi Outi sai ajatukseni kasattua! "Et annan sen sikailla treeneissä niin miksi antaisit kokeessa" No siitä se lähti! Kehään asenteella nyt jos et kuuntele teen sinusta rukkaset ja se toimi!

Seuraaminen 8,5. Levoton kontakti mutta piti paikkansa koko seuraamisen ajan.

Z 8,5 (s-i-m) JESH! Teki kaikki pyydetyt asennot eikä sooloillut omiaan! En vapauttanut seuraamisen jälkeen vaan seuraamis käskyllä siirryin Z aloitus paikkaan!

Luoksetulo 7,5. Hyvä jättö MUTTA kun käänsin selkäni oli koiran nenä liimattu maahan. Nosti kuitenkin sen ylös ennen kuin käännyin joten tästä minulla ei ollut tietoa. Hyvä stop, hidas maahanmeno.

Ruutu 9. Merkille jäi selkeäasti ruutuun päin josta en itse tykkää..Myös pieni piip.  Sivulle tullessa meni vähän ohi josta korjasi kuitenkin hyvälle paikalle.

Tuoko

Ohjattu 8 josta meille arvottiin vasen. Siinä vaiheessa jo hetken olin myynyt maani sillä meille vas. vaikea eikä onnistunut treeneissä.. Hyvä vas. lähtö. ok luovutus mutta vino loppu perusasento.

Metalli 7 jossa otti kapulan mutta "työtapaturma" ja ilmeisesti meni hiekkaa suuhun sillä tiputti ja töpeksi. Otti ja paulautti. Tässä vaiheessa tuomari sanoi että minulla on vartaloapu sivulle tullessa johon kiinnitettävä huomiota! En tee tätä treeneissä :O

Tunnari 8. TYÖVOITTO! Hyvin haisteli ja toi oman. Pienet hampaan jäljet kapulassa mutta meille hyvin sillä ollaan myös halkaistu niitä treeneissä!

Kaukot 5. (i-s-m-s-i-m) Jätössä ryömi jonkun hajun perässä :O KELMI! Hyvät vaihdot mutta oli liikkunut jätössä eteenpäin!

Kokonaisuuteen pitää olla tyytyväinen sen fiasko mikkelin kokeen jälkeen. Mutta nämä haistelut tosi ylläreitä joten nyt treenataan niitä! Tehdään olosta vaikeaa ja ylläri palkkaa kesken pois kävelyn!




keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tokoa

Outin kanssa koulun kentällä.

Siis miten se voikaan olla että aina ne treenit alkaa kusta sitä enemmän mitä lähempänä kisat on.. Jos tämä on merkki samanlaisesta fiaskosta kun mitä mikkelissä käytiin esittämässä niin olisi viisaampaa luopua koepaikasta nyt! Ennen mikkelin koetta Kepohan alkoi "oireilla" sikailemalla esim merkit.. No tänään se meni kyllä merkeille mutta ruudun merkille jäi ihan ketuilleen kun ruutu vetää niin paljon ja ohjatussa se ei hakenut millään vasenta. Eli eipä taas kovin kova luotto tuohon koiraan ole, lisäksi pääsi piiip melkein joka merkille! HUOH! No pitänee luottaa siihen että olen kuitenkin purkanut sen hyvin ennen suoritusta ja toivoa että luokka on kahdessa osassa..

Luoksetulolla aloitettiin missä jätin leluja ja kapuloita matkalle. Kävin palkkaamassa maahanmenosta. Sitten jatkettiin ruutuun jossa jäi merkille ihan vinoon kun ruutu veti niin voimakkaasti. Korjailin siinä sitten merkkiä enkä voinut sitä ruutuun päästää. Tehtiin väliin ohjattu missä idea että koira merkille kääntyessään näkee ruudun haettavan kapulan puolelta ja vas. haku. Lelut ja merkit jätettiin paikoilleen ja lähdin tekemään ohjattua. Merkki ihan jees mutta kun piti noutaa lähti koira tarjoamaan leluja muita merkkejä yms.. ja taisteliin asia sitten loppuun varmaan 10 lähetyksellä.. Silloinkin vielä koira jäi arpomaan kapulan nostoa ja kyseli että tämäkö varmasti. En halunnut aiheesta tapella sen enmpää joten jätettiin siihen. Huomenna varmaan vielä pakko jonkinlainen nouto tehdä..

Tunnarissa piilotettiin kaikki kapulat ympyrän muotoon lehtien alle ja ensin koiran hammas kävi ensimmäisessä kapulassa joka osui kohdalle mutta luojan kiitos ei sitä nostellut vaan viisaana lähti etsimään omaa ja hienosti sen palauttikin! Ei edes purrut! JESH! Loppuun vielä Z- missä hämykäskyjä ja maa+istu. Hyvin kuunteli.

Outi vielä loppuun haukutti Kepoa ja naurettiin sen ajokoirahaukulle :D Mä en tiedä miten siitä saisi kaivettua sen oikean haukun :D


Kepon oma käsitys perusasennosta hallilla talvella -12

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tän viikon treenisuunnitelma

Tein tälle viikolle treenisuunnitelman koetta ajatellen ja ihan vaan siksi että muistaisin treenata vähän kaikkea enkä jää sitten tekemään ylimääräisiä.

Ti

-oman pitoa + palautuksia
-tunnari ( rivi jossa kapuloiden lisäksi kenkiä, hanskoja yms)
-kaket (paljon samaa vaihtoa esim maa-seiso ja yllärinä pakki sinne väliin. Makupaloja häiritsemään ympärille)
-seuraamisessa palkkaa perusasennoista
-sivulta eteentuloa ja edestä sivulle menoja

Eli tänään idea treenata sisällä "olosuhteiden pakosta"

Ke

-oman pitoa
- tunnari missä kaikki kapulat piilotettuna
-z-kuuntelua käskytyksen lisäksi hämysanoja + joku jäävistä
-seuraamisessa pidempää pätkää palkatta ei kuitenkaan suoraan juurikaan ollenkaan.
-luoksetulo missä palkka maahanmenosta
- merkki + ruutu
- ohjattu vas. nouto.

To

-oman pito
-kakeissa palkka sivulta maahanmenosta
-kaken istuminen läheltä + sivulle nousu istumiset muistutettuna
-super palkka merkistä
-z-kuuntelua
-vähän seuraamista
-Luoksetulosta ylläri pallopalkka pysähdyksestä

Pe

Lenkillä

La 

koe

ACE

Sannan puolella rata. Pitkästä aikaa Kepo oli hyvin kuulolla ja itsekin ohjasin enkä ruikuttanut! Myös "keppiongelmaa" ei saatu kaivettua esille joten pitäsisikö vaan uskoa että kyllä se osaa ne kepit ;)

Pitkästä aikaa videopätkää treeneistä :) ja en mä oikeesti ole niin lihava vaan mulla on paljon tavaraa taskussa ;)

Keppitreeniä


alku rata + kontaktinkorjaus yritys ;)


Loppu rata

Tulipa pitkästä aikaa hyvä fiilis tästä lajista! Kyllä me vielä joskus ;)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Agility "ongelmia" ja uuden lajin aloitus pohdintoja..

Kylläpä tämä koiraharrastus on ollut taas yhtä tunteiden vuoristorataa.. Käytiin viikko sitten agilitykisoissa varkaudessa ja ne kisathan ei ihan putkeen taas menneet joten piti ottaa "kriisi" puhelu kasvattajalle sekä Ninalle miten jatkossa treenataan..

Meillä nykyään kisoissa alkaa vähän kupoli kiehua (sekä koiran että ohjaajan..) Onneksi nyt kuitenkin sain selkeät ohjeet kuinka jatkaa treenaamista ja mitä sallin kisoissa ja mitä en. Vaikeinta itselleni on ollut kontaktit joista koira on vapauttanut itsensä ilman lupaa / tullut kontaktilta "liian pitkälle" eli pysähtyy esteen alapuolelle hiekalle mutta ei seiso rehellisesti 2on2off. Näistä sitten olen antanut sen jatkaa rataa vaikka peli olisi pitänyt viheltää poikki jo ajat sitten.

Nyt sitten päädyttiin sellaiseen että treeneissä vedetään kierrokset tappiin (niin koiran kuin ohjaajankin ;) ) ja näin päästään korjaamaan niitä meille kisoissa tapahtuvia tilanteita. Lisäksi ohjaaja muistaa että koira ei tule enää yhdissäkään kisoissa läpi kontakteista vaan ne suoritetaan just eikä melkein miten ohjaaja haluaa. Seuraavan agility kisat on "omat" kisat 27.10 ACElla.


No sitten päästään aiheeseen toko jossa nyt treenattu lähinnä häiriökestävyyttä, seuraamisen paikkaa, tunnarin pitoa ja merkkiä. Ilmoitin Kepon kokeeseen ensi viikon lopulle pieksämäelle ja tällä hetkellä en kyllä taas yhtään luota tuohon koiraan kisatilanteessa kun mikkelissä vedettiin silloin ihan ranttaliksi.. Jännä nähdä mitä nyt tapahtuu.. Eniten mua jostain syystä pelottaa Z, ruutu tai siis se ruudun merkki, ohjattu ja tunnari. Onpahan sitten taas yksi tilannekatsaus tehty ja tiedetään mitä pitää treenata lisää..
Tunnarikapulan pitäminen on kyllä tällä hetkellä meille niiiiiin suuri ongelma kun tuo koira silppuaa sen palasiksi.. On kyllä niin ahdistava koko liike että huh! No kisoihin asti tehdään 3x päivässä tunnarin pitoa joten jospa se kestäs kokeessa edes sen verran ettei tuhois sitä kapulaa..


Olen tässä pohtinut nyt vielä sitten uuden lajin elin haun aloittamista. Ihan siksi että jos nyt saisi TK4 ensi kevääksi mennessä niin melkein pakko olisi keksiä joku uusi laji jota lähtisi viemään eteenpäin. Tokoa en kuitenkaan halua enää ihan samalla tavalla tehdä kuin tähän asti.. (verta, hikeä ja kyyneliä..) vaan vähän höllättäs siinä. Haku tuntuis siinä mielessä paremmalta että siellä metsässä ei tartteis olla yksin! Mua jotenkin kauhistuttaa ajatus siitä että jälkimetsään pitää mennä yksin ja mukaan saa vaan puh numeron mihin soittaa jos on eksynyt :O Mä saisin slaagin ensinnäkin siitä jos näkisin siellä metsässä jonkun eläimen JAIKS! Saatika eksyisin sinne! IIK! Mutta kun kyselyä pistin haku ryhmään niin vastaus oli että tänä syksynyä huono tilanne kun maat ovat hirvimiesten käytössä. Siksi nyt kuitenkin mietin pitäisikö käydä muutama jälki tekemässä tälle syksylle. Saisi edes vähän jotain muutakin kun aina sitä tokoa!


Jere ja Kepo kesällä -13